Kulttuurilehti syntyy viikossa
Keskiviikko iltapäivänä Oulun Seudun ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden journalistiopiskelijoilla on tohina päällä. Vajaa parikymmentä ihmistä istuu tiukasti ruudun ääressä tiukka keskittyminen päällä. Perjantaihin mennessä on tarkoitus saada oma lehti kasaan.

”Lehti syntyi aivoriihen tuloksena eli kaikki heittelivät ideoita, joista huonoimmat karsittiin”, kertoo lehden päätoimittajaksi nimetty Mikko Lamberg. ”Aika nopeasti päätettiin, että tehdään kulttuurilehti.”
Kulttuurishokki-niminen julkaisu sukeltaa lähinnä oululaiseen kulttuurielämään erilaisten juttujen voimin. Sivuilta löytyy tarinaa ainakin graffiteista, kirjallisuudesta, musiikista ja Bahá’I-uskonnosta. Jokainen opiskelija on kirjoittanut lehteen ainakin yhden jutun ja taittaa oman juttunsa lehteen.
Aikakauslehtityyppinen julkaisu on lopputulos kolmen kurssin yhdistämisestä. Lehden sisältö syntyi lehti-ilmaisu –kurssilla ja lopullisen lehden kasaus on taas julkaisun taittaminen -kurssin lopputyö. Kuvajournalismin kurssin puitteissa työstetään juttujen kuvitus painokuntoon.
Opiskelijoiden lisäksi hommassa ovat aktiivisesti mukana taittokurssin vetäjä Veikko Mynttinen sekä valokuvauksen lehtori Iikka Tolonen. Molemmille riittää kysyntää, kun opiskelijat huutelevat heitä apuun päätteidensä takaa.
”Tätä on kypsytelty jo pidemmän aikaa, ja tänä vuonna projekti päästiin vihdoin myös toteuttamaan”, sanoo valokuvauksen lehtori Iikka Tolonen.
Lopullinen lehden kokoamiseen on varattu aikaa työviikko. Suurin osa jutuista on tehty jo etukäteen, joten tehtävänä on lähinnä lehden taitto ja kokoaminen. Tolosen mielestä viikko on tähän asti ollut tiivis ja hektinen, mutta lopputulos näyttää hyvältä. ”Uskon tällaiseen työpajatyyppiseen työskentelytapaan eli tehdään intensiivinen viikko ja saadaan homma pakettiin. Vaikka tekijälle tämä on tietenkin rankempaa niin se toisaalta antaa myös enemmän”, Tolonen pohtii.
”Hektistä ja stressaavaakin tämä on ollut, mutta loppujen lopuksi yllättävän hauskaa”, naurahtaa päätoimittaja Lamberg.

Useimmat opiskelijat pääsivät aloittamaan varsinaisen taiton päästiin vasta tänä aamuna, mutta iltapäivällä useimpien sivut näyttävät viittä vaille valmiilta.
”Siihen nähden, että ensimmäistä kertaa ollaan isompaa taittoa tekemässä, tämä sujuu yllättävän hyvin”, Camilla Perttula miettii.
”Aika olisi pitänyt käyttää paremmin. Teoriaa ja valokuvien korjailua olisi pitänyt käydä läpi ennen tätä viikkoa, eikä tässä samaan aikaan”, sanoo Jaana Kangas keskeyttäen taittamisen. Alkuviikosta aikaa on mennyt teorian läpikäymisen lisäksi lehden layoutin suunnitteluun ja valokuvien käsittelyn kertaamiseen.
”Lehti on kuitenkin hyvä juttu, koska tässä oppii paljon asioita tulevaisuutta varten”, Perttula toteaa vierestä. Molemmat ovat sitä mieltä, että lehden tekeminen on hyvää ryhmätyöharjoitusta.
Kello lähestyy neljää ja koko porukka on tyytyväinen aikaansaannoksiinsa. Näyttää vahvasti siltä, että lehti on valmis ja painettuna perjantaina ihan aikataulun mukaisesti.
Kovin suureen levitykseen Kultturishokki ei päädy, koska tämän hetken tietojen mukaan lehteä painetaan vain sen verran, että jokainen tekijä saa oman kappaleensa. Sen lisäksi lehti aiotaan kuitenkin laittaa oppilaitoksen sivuille internetiin suuremman yleisön luettavaksi.
”Tämän viikon jälkeen pidetään vielä palaveria ja pohditaan mahdollisia parannuksia, mutta uskon, että tällainen projekti jatkuu tulevinakin vuosina, arvelee Iikka Tolonen.
Päivä päätyy ja porukka säntää koneiden äärestä ovesta ulos ja vapaalle. Huomenna on edessä vielä yksi hektinen päivä.

Toimittaja Heidi Jääskeläinen
Yksi kommentti artikkeliin “Kulttuurilehti syntyy viikossa”
-
Syksyn satoa « Maija’s Blog says:
[…] Ammatillista osaamista karttui roppakaupalla, ja oli ilo huomata että koulussa ensimmäisen vuoden aikana oppimistani asioista oli suurta apua ja hyötyä työelämässä. Varsinkin kevään lehtityöpaja antoi hyviä eväitä kesäkuukausien työrupeamaan. Motivaatio jatkaa journalismin opintoja sai, jos mahdollista, vielä enemmän potkua uusien kokemusten ja mielenkiintoisten juttukeikkojen ansiosta. […]
30.09.2009 klo 00.45
Kommentoi
You must be logged in to post a comment.